34
Tässä on nyt ollut kaikenlaista löpinää fitneksestä ja sen terveellisyydestä, ja mä päätin nyt kirjottaa omaa näkökulmaani dieettaamiseen painoluokkaurheilijana.
Fitnes ja muutenkin kuntosalilla käyminen on mulle erittäin vierasta, en oo ikinä omistanut salikorttia saati sitten käyttänyt niitä isoja ja pelottavia vekottimia. Mun oheisharjoitteluksi painimisen lisäksi on ainakin tähän asti riittänyt lenkkeily, jooga ja vapaat painot. Eli en ole tehnyt treenejä reisilihaksen erottuvuus tai selän leventäminen mielessä.
Tiukka ruokavalio ja dieetti taas sitten on hyvinkin tuttuja asioita. Mun painonvedot vaan kestää enintään 5 viikkoa, oikeastaan tiukka dieetti (1300kcal/vrk) on 4 viikkoa ja se eka viikko menee vaan ruokavaliota vapaasti siistien ja vähän annoskokoja pienentäen. Mutta mulle sillä ulkonäöllä tai rasvaprosentilla dieetin lopussa ei oo väliä, kunhan vaaka näyttää oikeeta lukua kisa-aamuna. En sitten tiedä onko se huonompi vai parempi asia terveyden kannalta, koska pari vikaa päivää mulla menee kyllä aikalailla syömättä ja melkeenpä juomattakin, mutta tämä sen takia kun mun kaikkien viimesten 3 dieetin lopussa on alkaneet kuukautiset, jolloin viimeset sadat grammat on ollut tosi vaikea saada pois.
Jaoin Facebookissa Sairaan kaunis maailma -blogin kritisoivan kirjotuksen fitneksestä (Kun laihuuskisat sai mut voimaan pahoin), mutta tänään luin hyvän vastakirjotuksen fitness-kisaajalta Kia Rantalaiselta (Ihana, kamala fitness). Suosittelen lukemaan molemmat, ettei käy niinkun mulle että joutuu nolona muuttamaan käsitystään jo sen tuotuaan julki :D
Mun on vaikea ymmärtää, kuinka joku jaksaa dieetata pelkkää "keikistelyä" varten, se on mulle siis tosi vieras ajatus. Eikä mulla riittäis rahkeet ja motivaatio siihen. Ainoa asia mikä mua auttaa jaksamaan dieetillä on sen matsin voittamisen kuvittelu. Ja sitten mä tajusin; miksipäs se olis yhtään hienompi syy dieetata kun se pepun jännitteleminen lavalla? Jos joku tulee onnelliseksi siitä, että on tiukassa kunnossa ja saa esitellä kovan työn tuloksia bikineissä ja korkkareissa tuomareiden ja yleisön edessä lavalla, miksi se ois jotenkin huonompi syy kun se että mä haluan kuristaa toiselta dieetillä riutuneelta tytöltä tajun pois? Tälleen kun sen kirjottaa esille niin minähän se oon se joka hullulta vaikuttaa. Pitäis aina munkin muistaa ennenkun alan jaella tuomioita muille, että ihmiset on erilaisia, haluaa eri asioita elämältä ja tulee onnelliseksi eri asioista.
Nyt sitten asia erikseen on nää keskustelut syömishäiriöistä ja "entisten" anorektikoiden yms (lainausmerkeissä siksi, että tässä tapauksessa ne ei ehkä ole entisiä) siirtymisestä fitness-kisoihin ja näin saavat sitten toteuttaa sairauttaan hyväksytymmin. Tai nää "en oo ikinä elämässäni urheillut, nyt haluan muutamassa kuukaudessa näyttää Janni Hussilta" ja sitten joku "valmentaja" on ihan tukemassa ja suunnittelemassa siinä vierellä. Eihän siitä mitään tervettä voi syntyä jos lyhyessä ajassa ilman hyvää pohjakuntoa lähdetään vetämään rasvaprosenttia lähemmäs 20% alas ja painoa parisenkymmentä kiloa pois.
Ehkä Fitness-buumi on käynyt mun hermoille sen takia kun joka tuutista on saanut lukea näitä juttuja kuinka joku on taas alkanu reenaamaan ja tähtää Bikini Fitness -kisoihin ensi syksynä, sitten kisat siirretäänkin keväälle, sitten taas syksylle ja lopulta todetaan että en halunnutkaan olla Fitness-urheilija, kun eka sitä on Instagramin profiilissa laitettu nimen alle kuvailuksi että IBFF Competitor ja blogissa jaettu muille vinkkejä dieetille ja treenaamiseen. Haetaan sponsoreita ja yhteistyökumppaneita ilman mitään meriittejä, ja kutsutaan itseään urheilijaksi. Mun mielestä urheilija-nimitys ei oo ansaittu vaan vähän salilla käymällä, sitä sanotaan liikunnan harrastamiseksi. Tai sitten mua vaan ärsyttää kun mun oma rakas laji ei saa mitään huomiota mediassa :D
Summa summarum, anteeksi pikaisesta tuomitsemisesta fitness-urheilijat! Tulkaahan koittamaan brasilialaista jiujitsua oheisreeninä tai niiden kuuluisien aerobisten tilalle. Tai ihan vaan hauskanpitomielessä sitten kun kisat on ohi.
